Yhteistyötä jo vuodesta 2015 asti Joelin kanssa tehneenä on ollut ilo seurata Joelin kehittymistä kokonaisvaltaisena urheilijana. Kun sisäinen motivaatio on sillä tasolla, mitä Joelilla on soutuun ja soutuharjoitteluun voi tapahtua hienoa asioita. Tähän matkaan on mahtunut lukemattomia määriä kehonhuoltoa ja analyysejä, joita kukaan ulkopuolelta ei näe tai välttämättä edes ajattele tapahtuvan. Kuopion ajoilta välimatkaa on kertynyt, mutta kehonhuoltotiimissä on paljon osaavia ihmisiä juuri niissä kaupungeissa, joissa Joel harjoittelee. Uskon vahvasti, että Joelin rakkaudella lajiaan kohtaan, sekä osaavien eri alojen ammattilaisten tuella palkintoja jaetaan jatkossakin. Oman urani alkutaipaleella yhteistyö Joelin kanssa oli korvaamatonta aikaa, sillä vaatimustason ollessa korkealla pitää itsekin pystyä kehittymään joka päivä.
Viimeisimmät artikkelit
- Tuore maailmanmestari Joel Naukkarinen lopettaa menestyksekkään sisäsoutu-uransa
- Uusi askel ja sen tuomat mahdollisuudet uralla
- Tuore opiskelijoiden Euroopan mestari valmiina MM-kisoihin
- Joel Naukkariselle olympiasoudun MM-kisapaikka
- Onnistuneen Australian harjoitusleirin jälkeen näyttökilpailuista edustuspaikat useaan kilpailuun