Sulkavan suursoudut olympiayksiköllä oli äärimmäinen seikkailu ja haaste.

Seikkailua hain ja seikkailun sain. Ei ollut helppo reissu kiertää Sulkavan souduissa Partalansaarta olympiayksiköllä. Sulkava on musertavan pitkä matka yksin. Ja sen myötä voittajafiilis, kun siinä onnistui.

Melkein kolme tuntia tuli todella kovassa vauhdissa, mutta ”viimeinen tunti”, jota hoin itselleni, venyi melkein kahdeksi. Matkan aikana ehti fyysisesti ja psyykkisesti kokea valtavasti. 10km vastatuulta voi tuntua pitkältä, samoin 20km sivulta keinuttaa koettelevasti noin kapealla veneellä ja 20km myötätuultakin tuntua paahtavassa auringossa tajun vievältä hornankattilalta.

Anatomian hahmotus syvenee, kun elimistön 660 lihaksesta vuoron perään kramppaa ainakin yli 100. Mielenkiintoinen tunne on, kun kämmenen lihakset kramppaavat airon ympärille niin ote piti airossa, vaikka kättä ei enää tuntenut. Pysähtyessä sen joutui toisella kädellä avustaen kuorimaan kädensijan ympäriltä.

10-20km ennen maalia oli jollain tapaa ehkä uran synkimpiä hetkiä. Tajunta meni nopeasti aika huonoksi, mille sai oksentaessa selityksen, kun huomasi että edelliset 1-1,5 litraa nestettä eivät olleet mahalaukkua pidemmälle enää edenneet.

Pitkissä suorituksissa tuttuja ovat negatiiviset tunneskaalat, mitkä koettelevat enemmän kuin fyysinen puoli. Voimakkaat väsymykseen, ahdistukseen, lukuisiin epämukavuuden tunteisiin, masennukseen ja epätoivoon liittyvät tunteet ovat niitä, jotka voivat murtaa fyysisesti kovimmankin. Kivunkin voisi mieltää yhdeksi tällaiseksi, mutta monet suoritukset ovat ennemmin opettaneet päinvastaista.

Ensimmäistä kertaa edellisten ohella hyvin läsnä olivat erilaiset pelon tunteet. En tiedä oliko se auringonpistoksen vai lämpöuupumuksen takia, mutta tajunnantasoa ja mielenmaisemaa muistutti eniten painajaisunen kaltainen tila. Häivähdyksen pystyi rationaalisesti tiedostamaan ison riskin, joita alentunut tajunta, vesillä liikkuminen vaikealla kalustolla, veneeseen kengillä ja letkulla, hakaneuloilla ja ilmastointiteipillä kiinni sitominen, krampit ja etenkin ohi ajavien huviveneiden aallokot aiheuttivat. Vene, joka kaatuu silmänräpäyksessä, on huono ympäristö olla hengästynyt. Samaan aikaan saattoi tuossa unenomaisessa leijuvassa tilassa kokea kuolemanpelkoa, mutta myös suhteetonta välinpitämättömyyttä. Vaikka pysähdyin lopussa jokaisiin huviveneaaltoihin (noin 20-30 kertaa) pidin erittäin epätodennäköisenä, että voisin selvitä maaliin.

Urheilussa ja etenkin pitkissä vaativissa suorituksissa palkitsevinta on kaikkien noiden lähes musertavien ajatusten ja tunteiden selättäminen. Siinä tuntee ikään kuin käyneensä läpi helvetin ja kokeneensa jotain niin suurta, ettei ole enää sama ihminen sen jälkeen.

Onnittelut kaikille vaativissa olosuhteissa maaliin päässeille. Kiitos Suomen Melonta- ja Soutuliiton väelle loppumatkan saattamisesta, joukkueille ja kannustajille tsempaamisesta, Outi pelastavasta varaosasta juomasysteemiin juuri ennen lähtöä, Quiske peilistä ja Sulkavan Suursoudut järjestäjille upeasta elämyksestä.

Lue lisää keskustelua aiheesta Facebook-päivitykseni 11.7.2021 yhteydessä: Seikkailua hain ja seikkailua sain, Sulkava, facebook.com/rowingfinn