Joukkuesoutu ja tiimityö

Joukkuesoutu ja tiimityö ovat monimutkaista, mielenkiintoista ja palkitsevaa. Kasperista tuli kuudes pari, jonka kanssa on tullut voitettua olympialuokkien kaksikoissa Suomen mestaruus. Coastalissa myös viiden eri soutajan kanssa. Viime viikonlopun voitto ei ollut mitenkään itsestäänselvyys, vaikka molemmat ollaan maajoukkueessa ja kumpikin soutanut kaksikoita monen eri parin kanssa. Yhdessä ei oltu soudettu koskaan ennen elokuuta ja ennakkoon mietin, että mitäköhän tästä tulee, kun ulospäin kummankin tyyli näyttää, että soudamme aivan päinvastoin (Kasperilla pitkä jalkatyö ja vähäinen selän käyttö ja minulla taas runsas selän käyttö ilman hetkenkään puhdasta jalkatyötä.) Luulin ennakkoon myös (virheellisesti), että meidän ajatus ideaalista soutuvedosta olisi kovin erilainen. Vielä yksilöllisiin tyyleihin liittyen Kasperilla on aina ollut taipumus soutaa hyvin korkeilla tahdeilla ja minulla taas hyvin matalilla (39-42 vs. 30-33). Kaiken lisäksi vaikka ollaan saman pituisia niin painoeroa meillä oli ”vaatimattomat” 23kg (72 vs 95).

Silti, kun hypättiin samaan paattiin, niin soutu loksahti erikoisen hyvin yhteen ensimmäisistä vedoista lähtien. Vaikka tuotamme voiman ihan eri tavoin, niin paineet lavassa menivätkin poikkeuksellisen hyvin yhteen. En vieläkään käsitä täysin, miten se menikin noin ja että miksi, jos lähdimme ”yhtenäistämään” soutua, niin paremmalta näyttävä soutu tuntui selvästi epäyhtenäisemmältä.

Kaksikkosoutu on erikoista myös armottomuudessaan, miten poikkeuksellista tiimityötä se vaatii. Molempien roolit veneessä on hyvin erilaiset ja kummankin roolin täyttäminen hyvin edellyttääkin, että voi täysin luottaa siihen, miten kaveri hoitaa omansa. Puhettakin tarvitaan, mutta enemmän pitää pystyä tuntemaan, mitä toinen ajattelee. Oma mielenkiintonsa liittyy aina myös joukkuedynamiikkaan, kun tehdään tarkkaa työtä yhdessä, kumpikin riippuvaisena toisen panoksesta, paineistetussa tilanteessa, usein korkein panoksin ja tilanteessa, jossa ärtyvyyttä lisäävät kaikki mahdolliset väsymyksen, kivun ja epämiellyttävyyden tunteet. Moneen tekniseen tai toimintaan liittyvään yksityiskohtaan liittyy usein myös näkemyseroja ja asiaa ei välttämättä aina helpota, kun se tehdään alustalla, jossa tuntee verrattain helposti kaiken, minkä kaveri tekee eri tavalla. Siis kumpikin tuntee asian, minkä juuri ”toinen tekee väärin”.

Sosiaalista vaativuutta voi yrittää rinnastaa moneenkin yhteisöön. Kun yhteinen onnistuminen ja omakin palkkio kovasta panostuksesta on niin riippuvainen toisesta, että se voi olla jo ihmisluonteelle omiaan lisäämään epäluottamusta. Ja juuri silloin pitää täysillä luottaa toiseen, että tämä täyttää roolinsa erinomaisesti, kun syvällisesti tietää tämän heikkoudet ja tuntee kaikki virheet – myös vaikka ne toistuisi vajaan kahden sekunnin välein (36/min) 1000 kertaa putkeen kerralla ja itse on lukuisten fyysisten ja psyykkisten ärsykkeiden takia taantunut tasolle, jossa tuo helposti esiin sosiaalisesti kyvyttömimmän ja joustamattomimman (huonoimman) puolen itsestään. Ja sama toisin päin. Soutu kehittää monenlaisia taitoja.

Asiaa helpottaa, että yleensä joukkueella on hyvinkin konkreettinen, yhteinen ja motivoiva tavoite. Laji kasvattaa mutta myös valikoi pariinsa tietynlaisia ihmisiä. Moni onkin kuvannut, että soutaa siksi, että haluaa arjessa olla osa yhteisöä, jossa jokainen on valmis joukkueen takia laittamaan itsensä täysillä likoon: heräämään viideltä, laittamaan ”järven kuluttamiseen” aikansa ja rahansa, sietämään kaikki ne epämiellyttävät tunteet, soutamaan kätensä verille, pullauttamaan välilevyt, murtamaan kylkiluunsa toistuvalla rasituksella, tulehduttamaan kyynärvartensa ja kuluttamaan lonkkansa leikkauskuntoon. Yhteisö ja laji vaatii niin suurta sydäntä, että ei ehkä ihmekään, että siihen kehittyy helposti rytmihäiriöt.

Meinaapas rönsyillä, paluu SM:iin. Kasperin kanssa pystyimme vaivatta hyppimään veneluokkien välillä ja veneestä toiseen ja ei menoa haitannut, minkälaiset airot antoi käteen tai mille paikalle istuutui. Kevyttä ja avointa, yhtä ja kahta airoa, tahtia tai keulaa, kaikkia eri keliolosuhteita. Osa ehkä huomasikin, että 2- tahdissa oli Kasper ja 2x minä.

Kaikkine lähtökohtineen en olisi ikinä uskonut. Ja silti pystyimme kumpikin uskomaan niin, että tuossa onnistuttiin. Kiitos todella opettavaisista ja onnistuneista vedoista Kasper. Ei näitä kokisi, jos ei tekisi.

Ehkä Suomen soutumenestystä voisi enemmänkin edistää avoimempi ilmapiiri kokoonpanojen testaamisessa, mikä voisi ulottua aina seuratyöstä SM-edustussääntöihin ja maajoukkuetoimintaan sekä valintajärjestelmiin. Yhdessähän tässä samoja asioita tavoitellaan.

Lue lisää keskustelua aiheesta Facebook-päivitykseni yhteydessä: Joukkuesoutu ja tiimityö, facebook.com/rowingfinn