Joel Naukkarinen saavutti murskaavalla varmuudella kaksi maailmanmestaruutta ja MM-pronssin Sisäsoudun MM-kilpailuissa 2022. Miesten joukkuekilpailussa ja sekajoukkuekilpailussa Suomi otti MM-kultaa ja 2000 m yksilökisassa Naukkarisen sijoittui kolmanneksi.

Joel Naukkarinen aloitti sisäsoudun MM-kilpailut jaetulla maailmanmestaruudella miesten joukkuekilpailussa perjantaina 25.2.2022. Maailmanmestaruudesta käytiin jännittävä kamppailu, kun Suomen ja Egyptin soutama matka 3 minuutin kilpailussa oli molemmilla joukkueilla täysin sama: 1048 metriä. Egypti yllätti etenemällä keulassa suurimman osan matkasta ja pitämällä ennakkosuosikkina pidettyä Suomen joukkuetta takanaan. Suomen joukkue kiristi huimalla suorituksella tasatulokseen ja jaettuun voittoon. Suomen joukkueessa kilpailivat Naukkarisen lisäksi Joonas Kuivalainen, Martti Kirjola ja Sam Zerlik.

Oma osuus meni ihan hyvin. Loppukiri oli raju. Seurattiin tiiviisti koko ajan Egyptin vauhtia, valmentaja raportoi vauhtia ja näin eron soutuscreeniltä. Kova luotto oli matkan ajan siihen, että saadaan ero kiinni, ja myös omaan loppukiriin. Meinasi mennä tiukille, mutta kaikki veti hyvin ja huomiseenkin jäi vielä hyvin paukkuja, Naukkarinen kommentoi kisan jälkeen miesten joukkuekilpailua.

Toisena kilpailupäiväna lauantaina 26.2.2022 Naukkarinen voitti joukkueineen jälleen maailmanmestaruuden 3 min sekajoukkuekilpailussa. Suomi lähti toisen kilpailupäivän sekajoukkuekilpailuun hyvistä asetelmista, sillä Suomen sekä miehet että naiset voittivat ensimmäisen päivän joukkuekilpailuissa maailmanmestaruuden. Naukkarisen lisäksi sekajoukkueeseen kuuluivat Anni Keisanen, Sonja Peltola sekä Joonas Kuivalainen.

Vain 45 minuuttia sekajoukkuekilpailun jälkeen alkaneessa 2 000 m yksilökilpailussa Naukkarinen otti henkilökohtaisen MM-pronssimitalin ajalla 5:46.1. Belgian hallitseva maailmanmestari Ward Lemmelijn uusi mestaruutensa voittoajalla 5:41.7. Hopealle sijoittunut venäläinen Alexander Vyazovkin souti 5:42.5. Vyazovkin oli Tokion olympialaisissa miesten yksikön viides.

Tämä oli kovin suoritus tähänastisella soutu-uralla. 25 vuotta vanha Klaus Geigerin 2000m Suomen ennätys oli viimeinen SE, joka ei ollut nimissäni. 2015 minusta tuli ensimmäinen avoimen luokan soutaja, joka on voittanut Suomen mestaruuden joka matkalla – 500 metristä maratoniin. Erilaisten ominaisuuksien puolesta se tuntui silloin lähes mahdottomalta tehtävältä nuorelle urheilijalle.

Onnistumisen jälkeen nälkä kasvoi ja aloin haaveilla, voisiko olla mahdollista tehdä Suomen ennätys joka matkalle. Sain rikottua toiseksi viimeisen 10km ennätyksen reilu pari viikkoa sitten, joten tänään olin tilanteessa, jossa kysyttiin poikkeuksellinen määrä tahdonvoimaa venyä ennätykseen väsyneenä ja vielä jo kahden voitetun maailmanmestaruuden jälkeen. Se onnistui, minkä myötä tuli täyteen iso välietappi uralla, kertoo Naukkarinen.

Sisäsoudun MM-kilpailut järjestettiin virtuaalisesti eri puolilta maailmaa 25.-26.2.2022. Osallistujia kilpailuissa oli 66 maasta. MM-kilpailut striimattiin kansainvälisen soutuliiton World Rowingin Youtube-kanavalla.