Mika Mäkivirta

Yhteistyötä jo vuodesta 2015 asti Joelin kanssa tehneenä on ollut ilo seurata Joelin kehittymistä kokonaisvaltaisena urheilijana. Kun sisäinen motivaatio on sillä tasolla, mitä Joelilla on soutuun ja soutuharjoitteluun voi tapahtua hienoa asioita. Tähän matkaan on...
Timo Pursiheimo, valmennettava

Timo Pursiheimo, valmennettava

Joel on minulle vaativa valmentaja ja ennenkaikkea hyvä ystävä. On eletty myötä- ja vastamäkiä yhdessä. Olen Joelin avulla ja tukemana saavuttanut monta unelmaani, useita SM-mitaleja sisäsuodussa ja pari EM-kisoistakin. Arvostan todella korkealle sitä, kuinka hän...

Joonas Korjala

Olin ollut Valkealan Soutajat ry:n toiminnassa mukana sen perustamisesta, syksystä 2006, lähtien. Tutustuin ja ihastuin noina aikoina kirkkovenesoutuun.  Vuonna 2009 syksyllä pyysin Joelia mukaan soutamaan Valkealan joukkueeseen. Joel oli samana kesänä voittanut...

Antti Pylkkänen, Apteq, sponsori

Olemme päässeet seuraamaan Joelin harjoittelua ja tekemistä pidemmän aikaa samalla kuntosalilla. Kun miehen tekemistä on seurannut, ollaan yhä enemmän vakuutettu että tässä on omistautunut ja kaikkensa tavoitteidensa eteen antava urheilija isolla U:lla. Uskomme myös...